Siirry sisältöön

Palke 5

Palke 5 on osa kaupungin työllisyyspalveluita. Toiminta on tarkoitettu henkilöille, joiden työttömyys on pitkittynyt tai on erityisiä työllistymisen haasteita. Palke 5:een voi päästä työvoimatoimiston tai kuntakokeilun kautta.

Poukantie 5, 23800 Laitila

Palke viidessä on metalli-, puu-, kokoonpano-, käsityö- ja pesulaosasto sekä kuljetuspalvelua. Teemme pienimuotoisia alihankintatöitä yrityksille puu-, metalli- ja kokoonpano osastoilla.


Tuotteita valmistuu monipuolisesti Palke 5:n työntekijöiden käsistä. Teemme tuotteita yksityisille asiakkaille heidän toiveidensa mukaisesti kaikilla osastoillamme, kuten esim. aitoja, portteja, roskiskatoksia, ulkovessoja, frisbeegolfkoreja, lyhtyjä, kukkatelineitä ovikylttejä, ramppeja, metallisia puutelineitä, sukkia, neuleita, huiveja, pieniä mattoja. Melkein mitä vain. Suoritamme myös pienimuotoista korjauspalvelua apuvälineille.

Palke viidessä voi olla palkkatuetussa työssä, kuntouttavassa työtoiminnassa, työkokeilussa tai opiskeluun liittyvässä harjoittelussa. Kaupungin järjestämään kesätyöpaikkaan kahdeksi viikoksi on myös mahdollista päästä meille.


Tutustu myös: