|

Laitila on ollut asuttuna viisi vuosituhatta. Ensimmäiset kalastajat ja hylkeenpyytäjät asettuivat nykyisen Nästin ja Leinmäen kylien seuduille. Vesitiet olivat muinaissuomalaisten kulkureittejä. Elanto saatiin veden antimista ja metsän riistasta.
Laitilan kunta perustettiin vuonna 1868 ja kaupunki Laitilasta tuli vuonna 1986.
Laitilan arkeologisesti rikkaaseen menneisyyteen voit tutustua Untamalan arkeologisessa keskuksessa.
Tämän päivän Laitila on n. 9000 asukkaan ja 500 yrityksen vireä teollisuus- ja palvelukeskus Varsinais-Suomessa. Laitila sijaitsee Turusta pohjoiseen vievän valtatie 8:n ja Uudestakaupungista Tampereelle johtavan kantatie 43:n risteysalueella. Liikenteellisesti edullinen sijainti ja Turun (60 km), Rauman (30 km) ja Uudenkaupungin (20 km) läheisyys näkyy monipuolisena teollisuutena. Laitilasta viedään maailmalle mm. autoteollisuuden, informaatioteknologian ja telakkateollisuuden alihankintatuotteita sekä monenlaisia metalliteollisuuden tuotteita ja maistuvia Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan juomia.
|