Laitilan kaupungille perustetaan laaja-alaisen erityisopettajan virka

Kaupunginhallituksen tiedote 19.5.2025
Laitilan kaupunginhallitus esitti 12.5.2025 kokouksessaan, että Laitilan kaupungin perusopetukseen perustetaan laaja-alaisen erityisopettajan toistaiseksi voimassa oleva virka 1.8.2025 alkaen. Oppimisen tuen uudistuksen mukaisesti laaja-alaisen erityisopettajan avulla parannetaan oppilaiden mahdollisuuksia saada nykyistä aikaisemmin ja tehokkaammin oppimisen ja koulunkäynnin tukea silloin, kun oppilaalla on vaikeuksia suoriutua opinnoistaan tai osallistua opetukseen. Tarkoitus on, että oppilas saa tukea oppimiseensa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ja matalalla kynnyksellä.
Itäkulman koulukiinteistön kauppa Kotiseutuyhdistys Suhina Ry:lle
Laitilan kaupunki on neuvotellut Kyläyhdistys Suhina Ry:n kanssa lakkautetun Itäkulman koulun kaupasta. Kauppa koostuu kolmesta erillisestä tilasta rakennuksineen: Kansakoulu, Kansakoulu II ja Kansakoulu III. Laitilan kaupunginhallitus totesi kokouksessaan, että Suhina Ry olisi hyvä omistaja, sillä koulurakennus sekä piha-alueet säilyisivät näin ollen kylän yhteisessä käytössä. Kiinteistöstä on laadittu kuntoarvio ja myös arvio kokonaisuuden hinnasta.
Lisätiedot: hallintojohtaja Heli Kiertokari, puh. 050 5180 588, heli.kiertokari@laitila.fi