Kaatuneitten muistopäivä

Kaatuneitten muistopäivää vietetään sunnuntaina 18.5. Laitilan ohjelma alkaa klo 10 jumalanpalveluksella kirkossa. Noin klo 11 suoritetaan seppelten lasku sankarivainajien ja Karjalaan jääneiden muistomerkeille lippulinnan ja lippukulkueen saattelemana.
Tänä vuonna muistopäivän vietossa korostuu erityisesti Kaatuneitten Omaisten Liiton 80-vuotisjuhlavuosi. Juhlavuoden kunniaksi Laitilassa lasketaan poikkeuksellisesti kolme seppelettä tavanomaisen kahden sijaan.
Myös järjestelyissä nähdään uutta. Osallistumme tänä vuonna ensimmäistä kertaa Uudenkaupungin kanssa yhteiseen juhlaan Kalannissa, joka järjestetään Kalannin seurakuntakodissa klo 12. Kahvitarjoilu alkaa ennen tilaisuuden alkua. Juhlapuheen pitää sotahistorioitsija Eeva Tammi. Musiikista vastaavat Kari Vuola ja Pasi Venho. Tilaisuuden järjestää Vakka-Suomen Sotaorvot ry.
Kaatuneitten muistopäivää vietetään kaikkien Suomen sodissa tai muissa taisteluluonteisissa toimissa, kuten rauhanturvatehtävissä, menehtyneiden muistoksi.