Opettajana ja kirjailijana elämäntyönsä tehnyt Hilda Huntuvuori (1887-1968) syntyi Laitilan Vahantaan kylässä. Perhe muutti Nousiaisiin Hildan ollessa viisivuotias. Hilda Huntuvuori toimi opettajana Sääksmäen Jutikkalan koulussa vuodesta 1910 vuoteen 1947.
Huntuvuori opiskeli historiaa ja keräsi tietoja Suomen keskiajasta väitöskirjaansa varten. Aineiston tuhouduttua tulipalossa hän alkoi hyödyntää tietojaan kirjoittamalla historiallisia romaaneja. Niistä suurin osa käsittelee keskiajan historian tapahtumia ja henkilöitä, erityisesti Turun piispoja. Huntuvuoren noin kahdestakymmenestä kirjasta pääteoksena pidetään vuonna 1945 ilmestynyttä romaania Suuri unelma. Viimeisin on postuumisti, vuonna 2012 julkaistu Nuori Maunu Tavast, jota on edelleen saatavana.