Untamalan ikivanha raittikylä on kohonnut harjullaan jo melkein 2000 vuotta. Kylä sijaitsee Laitilan keskustasta viitisen kilometriä Rauman suuntaan valtatie 8:n varrella.
Untamalan Pyhän Pietarin kirkko on peräisin vuodelta 1785. Rakennuksen ulkoasua on kohennettu vuosina 1870 ja 1912. Edellinen kirkkorakennus paloi vuonna 1781. Paikalla on ollut kirkko jo varhaisella keskiajalla, ja paikkaa pidetään yhtenä Suomen varhaisimmista kirkonpaikoista. Kirkko on käytössä mm. juhlapyhinä ja kesähäiden pitopaikkana.
Kirkkomaalla on Kalevanpojan viikatteentikku -niminen pystykivi. Se on Suomessa hyvin harvinainen kulttuurimuistomerkki. Arkeologisissa kaivauksissa sen on todettu olevan 1200-luvulta peräisin oleva hautakivi, mutta kansa on arvellut sen olevan jättiläisen viikatteen kovasin, jonka hän on suutuksissaan viskannut eukkonsa perään.
Untamalan kotiseutumuseo kylänraitin varrella on vanha Sarkin talonpoikaistalo. Se on tyypillinen parituparakennus, josta johtaa kapea klinkka rakennuksen läpi kylänraitille. Museossa on vanhaa talonpoikaisesineistöä ja pihassa luhtiaitta vuodelta 1744.
Untamalan kulttuuripolku on raivattu katajikkomäkeen, jossa on vanhemman roomalaisajan (0-200 jKr.) kalmisto. Opastauluissa on kerrottu kalmiston erityispiirteistä, löydöistä ja alueen kasvillisuudesta. Untamalassa voi myös tutustua kuppikiviin, jotka ovat rautakauden jälkipuolen uhrikiviä. Yksi kivistä sijaitsee valtatien ja Untamalaan vievän pistotien kulmauksessa olevan kumpareen reunassa. Lisätietoja Untamalan kyläyhdistyksen sivuilla.
Kylätalo Ventolassa kirkon kupeessa toimii viihtyisä kesäkahvila.Ventola on kylänraitin vanhoja talonpoikaistaloja.
Ryhmäopastukset Untamalassa ja muualla Laitilassa voi tilata Laitilan Oppailta, p. 02 854 461 (Poukan talo).
Kuuntele tarinallinen ääniopaste Untamalasta (listen to the storytelling voice guidance about Untamala):