Hei olen
Teppo Paavola tekninen työnjohtaja, tulin Laitilan kaupungille töihin noin
kaksi vuotta sitten. Kokemusta kuntasektorilta minulla on noin 30 vuotta.
Laitilassa olen viettänyt aikaani jo parikymmentä vuotta. Kun teknisen työnjohtajan
paikka tuli hakuun, niin ajattelin jos vaikka onnistaisi ja saisin paikan. Niin
sitten kävikin, sain paikan ja muutin saman tien Laitilaan. Olen toisen polven
rakennusmestari ja poikani jatkaa perinnettä.
Toimenkuvaani kuuluu toimia esimiehenä seitsemälle talonmiehelle, kahdelle kirvesmiehelle, yhdelle maalarille sekä kahdelle laitosmiehelle. Lisäksi valvon aliurakoitsijoiden toimia työmailla niin urakoiden muodossa kuin tuntitöissä ja toimin vastaavana työjohtajana omissa kohteissa. Laitilassa on hyvä tilanne aliurakoitsijoiden suhteen. Olemme saaneet hyviä paikallisia puitesopimusaliurakoitsijoita toimimaan kanssamme. Yksityistieavustukset kuuluvat myös toimenkuvaani.
Kuluva vuosi
on ollut varsin haastava koronan ja viruksen leviämisen takia. Teknisessä
toimessa se tarkoitti sitä, että aikaistimme töitä, joita oli tarkoitus tehdä
vasta kesällä, samoin urakoita saatiin käyntiin aikaisemmin kuin oli
suunniteltu. Kun näin kävi, kevät ja kesä olivat todella kiireisiä ja syksykin
näyttää varsin kiireiseltä. Toki oman mausteensa toi keväällä koulujen
alkaminen kahdeksi viikoksi: jouduimme hankkimaan Kappelimäen koululle
wc-kontin myös käsienpesua varten, jolla voitiin turvata hygieniatarpeet. Tästä
mielestäni selvittiin hyvin. Kohteina tänä kesänä on ollut Varppeen koulun
sisäilma- ja julkisivukorjaukset, Kappelimäen koulun viemäriurakka, Soukaisten
koulun julkisivu-urakka, Kodjalan koulun monitoimiareenan urakka, kaupungintalon
lvi-urakka, nuorisotalon lvi-urakka. Näiden töiden lisäksi olemme tehneet
pienempiä korjauksia lähes kaikissa kiinteistöissä.
Kun keväällä Varppeen julkisivu-urakka alkoi, työt etenivät vauhdilla ja samaan aikaan Kappelimäen koululla oli viemäriurakka käynnissä. Lisäksi Soukaisten koulun julkisivu-urakka laittoi oman mausteensa päivän työrutiineihin. On erikoista, kun puhelin soi niin aivan varmasti silloin on ihan eripuolella Laitilaa, mistä puhelu tulee. Tämäkin kuuluu toimenkuvaan, silloin hypätään autoon ja ajetaan kohteeseen selvittämään sen hetkistä ongelmaa mitä työmaalla on.
Työni on erittäin monipuolista ja päivät ovat toinen toistaan mielenkiintoisempia. Se, että on monta kohdetta samaan aikaan käynnissä, tarkoittaa etten juuri ehdi toimistolla paljoa istua. Katsonkin, että minun kuuluu olla kentällä valvomassa töiden etenemistä ja palvella asiakkaita.
Syksyisin terveisin
Teppo Paavola
Tekninen työnjohtaja
Julkaistu 28.9.2020