Rakkaudesta lajiin

RAKKAUDESTA LAJIIN,

sanoi kaupunginjohtajamme Johanna marraskuussa kertoessaan meille näistä blogikirjoituksista.Piipa Nivola blogikuva 1

Tämän blogitekstin kirjoittajana on varhaiskasvatusjohtaja Piipa Nivola. Olen valmistunut lastentarhanopettajaksi vuonna 1981 ja työskennellyt varhaiskasvatuksessa siitä asti. Päiväkotimaailma tuli tutuksi jo muutaman vuoden sitä ennenkin harjoittelun ja sijaisuuksien merkeissä.

Rakkaudesta lajiin, niin me Laitilassa varhaiskasvatusta toteutamme.

Tapahtuipa siis eräänä tavallisena arkipäivänä Apilaniityn päiväkodissa:

Kun itse saavuin työpaikalleni tavalliseen tapaan kahdeksan aikaan, oli päiväkodissa jo touhuttu reilut kaksi tuntia. Aikaisimmat lapset olivat ottaneet aamutorkut ja heränneet muiden mukana aamupuurolle. Niin, ja tietenkin vuorohoidossa yöpyneetkin olivat jo heränneet.

Aamupala Palkkeen ruokalassa oli valmiina. Yhdyskäytävän lattiateippaus houkuttelee ruokalaan menijöitä kokeilemaan tasapainotaitoja viivan päällä tai rapukävelyä viivan vieressä.

”Huomenta Piipa!” kuuluu useammastakin suusta. Hyvät tavat ovat tärkeitä.

Aamupalan jälkeen lapset oppivat, touhuavat tai harrastavat erilaisia juttuja omissa pienryhmissään. Joku lähtee jumppaamaan omaan saliin, osalla näyttää olevan metsäretkipäivä ja eskarit pähkäilevät matikkatehtävien parissa. Aina on myös aikaa leikille. Vanha sanonta: ”Leikki on lapsen työtä,” on totta edelleen.

Laitilan varhaiskasvatuksella on kummassakin päiväkodissa oma erityisopettaja, VEO. Heidän ohjaamissaan pienryhmissä lapset harjoittelevat esimerkiksi kielellisiä taitoja, ryhmässä toimimisen pelisääntöjä tai motorisia valmiuksia. VEO on myös mukana lapsiryhmissä osallistuen toimintaan sekä konsultoiden henkilökuntaa.

Kuluvalla toimintakaudella olemme olleet mukana Turun Yliopiston Rinnalla-hankkeessa. Se antaa taidelähtöisten menetelmien kautta työkaluja tunnetaitojen käsittelyyn ja opetteluun. Kukin ryhmä on näitä harjoitellut päiväkodissa työskentelevän mentorin kanssa.Piipa Nivola blogikuva 2

 Aamupäivän ulkoilu jää lapsilta väliin tosi harvoin. Melkein voi sanoa, että ulkoillaan säällä kuin säällä, varustus aina sään mukaan.                                                         

Liikunta on varhaiskasvatuksen painopistealue kaikissa yksiköissämme, niin Pähkinäpensaan kuin Apilaniityn päiväkodeissa unohtamatta perhepäivähoitoa tai Itäkulman ryhmistä. ”Ilo kasvaa liikkuen”-hankkeen myötä liikuntaa on lisätty monella tavalla, esimerkiksi koulutuksilla ja välinehankinnoilla. Osa lapsista liikkuu paljon, mutta joukkoon mahtuu yhä enenevässä määrin niitä, joitten liikuntamäärät päivittäin jäävät alhaisiksi.

Riittävä päivittäinen liikunta on edellytys lapsen normaalille kasvulle ja kehitykselle. Nykysuositusten mukaan alle 8-vuotiaan lapsen päivään pitäisi sisältyä vähintään kolme tuntia reipasta liikuntaa. Tavoitteenamme on löytää jokaiselle lapselle mieluinen liikuntamuoto sekä myös aktivoida perheitä yhteiseen liikkumiseen.

Perheen merkitys roolimallina on tärkeä, koska kotoa saatu malli opettaa lapset siihen, että liikkuminen on yksi arjen rutiineista.

Reippaan aamupäivän jälkeen on lounasaika. Ruoka valmistetaan Palkkeen keittiössä. Tänään näyttää listalla olevan spagettia ja jauhelihakastiketta sekä porkkanaraastetta. Taitaa olla yksi lasten lempiruoista, ainakin annoskoot ovat melkoisia. Vieraampiakin ruokia lapset kuitenkin maistelevat ennakkoluulottomasti.

Päivälevon jälkeen leikitään, syödään vielä välipala ja sitten alkaakin jo kotiinlähtö häämöttää. Iltapäivä kuluu lukuhetkien, pelien, piirtämisen ja ulkoilun merkeissä. Kello 17 päiväkoti sulkee ovensa, vain vuorohoitoryhmä Lemmikit jatkaa päiväänsä. Mutta tarina vuorohoidosta olisikin ihan oman bloginsa, samoin kuin perhepäivähoito tai Itäkulman ryhmis…

Mitä sitten kuului minun työpäivääni tänään? Varhaiskasvatuksen palveluohjausta puhelimitse samoin kuin asiakaskontakteina, laskujen momentointia, keskusteluja henkilöstön kanssa, kaksi palaveria ja lapsille esitettävän näytelmän suunnittelua. Mukavan monipuolista, vai mitä.

Piipa Nivola


Julkaistu 17.2.2020