Miettiessäni parhaita juttuja Laitilassa palaan miettimään normaalia arkea. Syksyisin, talvisin, keväisin ja vähän kesäisin arjesta vie suuren osan koulu, joten päätin valita sen yhdeksi parhaaksi asiaksi Laitilassa.
Koulu historiani alkoi vuonna 2008, kun aloitin esikoulun Kodjalan koulussa. Esikoulusta on minulle jäänyt paljon hyviä muistoja ja olen vieläkin samojen ihmisten kanssa tekemisissä. Ensimmäisen luokan aloitin Kappelimäen koulussa. Ensimmäiset kaksi vuotta opiskelimme jo puretussa vanhassa rakennuksessa. Kolmannella luokalla valmistui uusi nykyaikaisella teknologialla varustettu koulurakennus, jossa opiskelin yhden vuoden.
Neljännellä luokalla siirryimme viereiseen rakennukseen, jossa vietimme kolme seuraavaa vuotta, kuitenkin välillä käyden uudella puolella. Kun alakoulu oli saatu päätökseen, oli aika ottaa iso askel kohti nuoruutta ja siirtyä Varppeen Kouluun. Siellä uudelle luokalleni tuli muutama vanha tuttu samalta luokalta sekä paljon täysin uusia ihmisiä Pyhärannasta, joka on mielestäni yksi Varppeen koulun vahvuuksista. Koko yläkoulun ajan toimin vahvasti mukana oppilaskunnan hallituksessa ja muissa yhteisöllisyyttä parantavissa ryhmissä, kuten Liikkuva koulu oppilas työryhmässä. Yhdeksännellä luokalla mukaan tuli tukioppilastoiminta, josta saadut taidot, ajatusmaailmat ja -mallit, joista uskon olevan hyötyä läpi elämäni.
Tällä hetkellä opiskelen Laitilan Lukiossa ja syksyllä alkaa kolmas vuosi. Koulut ja koulutus on suuri osa jokaisen elämää ja sen takia se on parasta Laitilassa.
Kesäsomettaja Ilmari
Julkaistu 17.7.2020