Parasta Laitilassa vol. 1

Kustaa Hiekan LukutupaTässä blogissa sain ohjeeksi kirjoittaa minulle tavalla tai toisella tärkeimmästä kohteessa Laitilassa. Pitkän harkinnan jälkeen päädyin Kustaa Hiekan lukutupaan. Kustaa Hiekan lukutupa rakennettiin Suomen ensimmäiseksi maaseudun kirjastotaloksi vuonna 1937. Nykyään siellä toimii Vakka-Suomen musiikkiopisto.

Lukutupa on ollut osa elämääni tavalla tai toisella jo pitkän aikaa. Ensimmäisellä luokalla aloitin pianon soiton, jolloin kävin lukutuvalla viikoittain. Kolmannen luokan jälkeen lopetin kuitenkin pianon soiton, mutta soitin vielä vuoden seitsemännellä luokalla. Jossain vaiheessa alakoulussa soitin vuoden poikkihuilua, jolloin senkin takia tuli käytyä lukutuvalla.

Uudempi muisto lukutuvasta on yhdeksänneltä luokalta. Varppeen koulu pääsi mukaan kansainväliseen EU:n rahoittamaan ERASMUS+ projektiin. Projektiin valittiin viisi koulua eri maista. Kahden vuoden aikana järjestettiin matkat kuhunkin maahan kerran, joihin lähti jokaisesta maasta osa mukana olevista oppilaista. Matka Suomeen oli viimeinen, ja se toteutettiin toukokuussa 2019. Matkan tarkoituksena oli tehdä kunkin kaupungin viidestä nähtävyydestä ääniopasteet. Meillä Laitilassa ääniopasteet nauhoitettiin lukutuvalla, joten tästä unohtumattomasta viikosta merkittävä osa tuli vietettyä siellä. Ääniopasteet nauhoitettiin kuudella eri kielellä ja ne löytyy Laitilan kaupungin nettisivuilta.

Näiden kahden syyn takia valitsin Laitilan yhdeksi tärkeimmistä paikoista minulle Kustaa Hiekan lukutuvan. Seuraavissa kahdessa blogikirjoituksessa tulen esittelemään vielä kaksi muutakin minulle tärkeää kohdetta Laitilasta, joten pysykää kuulolla.


Lämpimin terveisin, kesäsomettaja Mette