Nuorisotyö muuttuu ajassa

Noora MantereNuorisotoimi on monessa mukana. Järjestämme Nuokkari-iltoja, ilmaisia harrastuksia, retkiä, tapahtumia ja tempauksia. Tiedotamme, ohjaamme ja opastamme, niin nuoria kuin myös yhteistyökumppaneita toimimaan nuorten kanssa. TikTok, Discord, IG Stoorit ja Feedit ovat kaikki meille tuttuja sosiaalisen median kanavia, työvälineitä arjessa.

Vapaa-ajan aktiviteettien lisäksi nuorisotoimesta löytyy apua, kun nuori pohtii opiskelupaikan, asunnon tai toimeentulon kanssa, etsii tulevaisuuden suuntaa tai on eksymäisillään esimerkiksi paperiviidakkoon. Etsivät, eli etsivän nuorisotyöntekijät, ovat ammattilaisia auttamaan näissä asioissa. Etsivä nuorisotyö on nuorelle vapaaehtoista, ja se tarkoittaa sitä, että apua saa juuri niissä asioissa joihin nuori apua haluaa. Tiesitkö, että nuoriksi luetaan kaikki alle 30-vuotiaat?

Nuorisotoimessa työskentelee lisäkseni kaksi etsivän nuorisotyöntekijää, nuoriso-ohjaaja sekä vuoden vaihtuessa tiimimme kasvaa uudella nuoriso-ohjaajalla, joka pääasiassa tullaan näkemään kouluarjessa. Nuorisotoimessa ei koskaan jumiuduta paikoilleen, sillä vapaa-ajan viettotavat, kiinnostuksen kohteet ja muut muuttuvat trendit ovat jatkuvasti läsnä. Toiminnan täytyy olla ajanmukaista ja kiinnostavaa, nuorten toiveista lähtevää. Siksi me olemme somessa, kouluilla ja oppilaitoksissa, kaduilla ja verkostoissa. Siellä missä on nuoria, tai nuorten elämästä kiinnostuneita aikuisia. Meille voi aina laittaa toiveita ja ideoita.

Noora Mantere blogikuvaTyöhöni nuorisopäällikkönä kuuluu nuorisotoimen kokonaisuudesta vastaamisen ja esihenkilönä toimimisen lisäksi nuorisovaltuuston ohjaaminen, erilaisten hankkeiden ja projektien suunnittelu, lasten ja nuorten hyvinvointiverkoston puheenjohtajuus sekä yhdistysten ja kaupungin välistä yhteistyötä kehittävän Yhteistä kumppanuutta –hankkeen toiminta Laitilassa. Lisäksi sukkuloin monissa nuorisotyön verkostoissa maakunnan alueella. Myös Vakka-Suomen Digituen verkoston puheenjohtajuus tupsahti pöydälleni vuonna 2020. Nuoria tapaan edelleen Nuokkarilla etenkin perjantai-iltaisin. Monenmoista ja monenlaista mahtuu työnkuvaan, ja se on ehdoton rikkaus. Parhaillaan työnalla on pullopanttikuittikeräyksen järjestäminen, liikuntapaikkarakentamisen avustushaku Skeittiparkille, Suomen mallin pohdinta ja nuorisotyön arviointihankkeen päättäminen Laitilan osalta. Uusi nuorisovaltuusto aloittaa kautensa tammikuussa, ja sekin on vahvasti mielessä.

Olen ollut Laitilan nuorisotoimessa elokuusta 2018, nykyisessä tehtävässä vuodesta 2019. Tätä ennen olen tehnyt nuorisotyötä Satakunnassa niin työkseni, kuin myös harrastuksenani. Koiraharrastuksen parissa ohjasin muita nuoria ensin paikallisesti, sitten alueellisesti ja lopulta myös valtakunnallisissa tapahtumissa. Sitä kautta päädyin myös opiskelemaan yhteisöpedagogiksi. Harrastaminen samalla tavalla on sittemmin jäänyt työn imaistessa mukaansa. Harrastuksen asemaa vapaa-ajalla on täyttänyt jatko-opiskelut niin hallintotieteiden kuin myös johtamisen saralla, sekä tietysti nelijalkaiset hännänheiluttajat pitävät liikkeessä.

Matkalle on mahtunut monia hyviä kohtaamisia, ja niitä toivon vielä rutkasti lisää.


Noora Mantere

nuorisopäällikkö


Julkaistu 16.11.2020