Etäpalaverit ja etäopetus ovat tällä hetkellä arkea monella työpaikalla. Meillä Vakka-opistolla on käytössä muun muassa Teams ja Zoom -työkalut etätapaamisten ja opetuksen järjestämiseen.
Vaikka tällä hetkellä eletään vasta syksyä 2020, tämä sanonta pitää juuri nyt erityisen hyvin paikkansa. Meillä Vakka-opistolla on kevään kurssisuunnittelu jo täydessä vauhdissa. Samaan aikaan mielessä pyörii Covid-19 pandemiatilanteen kehittyminen ja sen mahdolliset vaikutukset kevään opetukseen. Uskomme kuitenkin vakaasti tilanteen helpottamiseen ja suuntaamme odottaen katseemme tulevaan kevääseen.
Kansalaisopiston kurssien suunnittelu aloitetaan jo hyvissä ajoin ennen kauden alkua, jotta aikataulut saadaan sovittua ja kevätohjelma painettua ennen ilmoittautumisten alkamista 4.1.2021. Kevään ohjelma ideoidaan loka-marraskuussa ja syksyn ohjelma jo maalis-toukokuussa. Jos sinulla on ideoita tai toiveita tulevien kurssien osalta, on ne hyvä esittää mahdollisimman aikaisin. Ja toiveita kuuntelemmekin mielellämme. Olemmehan täällä sinua varten!
Kurssisuunnittelua tehdään, vaikka tilanne koronan suhteen on mielenkiintoinen. Tämä aika tuo mukanaan haasteita, mutta jättää jälkeensä myös mahdollisuuksia. Opimme tekemään asioita vähän eritavoin kuin aikaisemmin. Olemme opistolla valmistautuneet mahdolliseen etäopetukseen järjestämällä koulutuksia sekä opettajillemme että oppilaillemme etätyövälineiden käytössä. Alussa moni asia tuntuu hankalalta. Äkkiä kuitenkin huomaamme, että eihän tämä niin hankalaa ollutkaan ja uusi tapa toimia sulautuu osaksi uutta normaalia.
Nopeasti havahdumme ajatukseen, että voimme käyttää uusia oppeja monissa tilanteissa tulevaisuudessa - oli koronaa tai ei. Vakka-opistossa on opettajia useilta paikkakunnilta. Jotkut lähempää ja jotkut suhteellisen kaukaakin. Tänä syksynä testasimme ensimmäistä kertaa mahdollisuutta osallistua opettajainkokoukseen joko paikan päällä tai etänä. Tällainen niin sanottu hybridikokous sai paljon positiivista palautetta ja meillä oli ennätysmäärä osallistujia. Myös opettajilla, jotka eivät muuten olisi päässeet paikalle, oli nyt mahdollisuus päästä kuulemaan ja näkemään mitä kokouksessa käytiin läpi.
Voisimmeko hyödyntää etätyökaluja myös kursseillamme? Saisimmeko mahdollistettua osallistumisen kursseille helpommin? Pääsisitkö osallistumaan kurssille, joka muuten ei olisi käytännön syistä mahdollista? Nämä ja monta muuta kysymystä on herännyt mieliimme tämän vuoden aikana.
Tulevaisuus näyttää mikä on uusi tapa toimia. Uskon, että kyseessä on sopiva sekoitus tuttua vanhaa sekä hyppysellinen uutta ja uusia mahdollisuuksia.
Jos haluat jutella tästä tai muista Vakka-opistoon liittyvistä asioista, ota rohkeasti yhteyttä!
Mukavaa syksyn jatkoa toivotellen,
Noora
suunnittelija
Vakka-opisto
Julkaistu 2.11.2020