Kesäiset terveiset!

Olen Laitilan ihka ensimmäinen kesäsomettaja Mette. Päädyin kesäsomettajaksi kaupungin kesätyöarvonnan kautta. Pohtiessani hakuvaihtoehtoja, Kesäsomettaja Mettepäädyin hakemaan kesäsomettajaksi ja Pähkinäpensaan päiväkotiin. Tämä oli jo toinen vuoteni, kun osallistuin kesätyöarvontaan, mutta viime vuonna ei tärpännyt. Tänä vuonna onni suosi minua, enkä voisi olla työpaikastani iloisempi.

Kesäsomettajaksi hain monestakin syystä. Työn joustavuus ja vaihtelevuus houkutti minua. Kesäsomettaja oli myös ensimmäistä kertaa tarjolla, joten uteliaisuuttani halusin nähdä, mitä se pitää sisällään. Vaikka olenkin ollut vasta pari päivää töissä, työ vastaa täysin odotuksiani. Työ on joustavaa ja saan itse vaikuttaa työpäivien sisältöön. Tämä työ takaa, ettei kahta samanlaista työpäivää tule olemaan. Joinain päivinä pyöräilen katsomaan Laitilan nähtävyyksiä, joinain päivinä kirjoitan blogia, joinain päivinä menen haastattelemaan Hinku-työryhmän jäseniä. Ainut asia, mikä pysyy samana joka päivä, on Facebook ja Instagram postausten tekeminen kaupungin tileille.

Aikaisempina vuosina olen ollut kesätöissä mummoni maatilalla niputtamassa sipulia ja toriapulaisena. Työ on ollut kivaa, mutta tänä vuonna ajattelin kokeilla jotain ihan erilaista. Koulun työelämään tutustumis- eli TET-jaksoilla olen ollut Pähkinäpensaan päiväkodissa ja Kappelimäen koulussa.

Vapaa-ajallani tykkään käydä kuntosalilla. Se on ainut tämän hetkinen harrastukseni. Myös musiikki on lähellä sydäntä ja sitä olenkin harrastanut aiemmin. Soitan vieläkin pianoa itsenäisesti, vaikken varsinaista opetusta saakaan. Tykkään myös laulamisesta ja ihan vain musiikin kuuntelusta.

Lähitulevaisuudessa aion suorittaa tämän kesätyöni kunnialla loppuun. Sen jälkeen samana päivänä, kuin tämä työsopimus loppuu, alkaa rippikoulu, jossa toimin isosena. Kesällä aion olla kavereiden kanssa ja nauttia ulkoilmasta. Vähän pidemmällä aikavälillä aion suorittaa lukion loppuun. Haluan panostaa kunnolla ylioppilaskirjoituksiin ja tavoitteeni ovat korkealla. Lukion jälkeen aion suunnata yliopistoon, mutta alasta ei ole vielä tietoa.

Tänä keväänä onkin ollut hieman erikoisempi tilanne. Koronavirus on vaikuttanut varmasti meidän kaikkien elämään jollakin tapaa. Minun kesätöihini se ei onneksi vaikuttanut, vaan kaikki meni normaalisti. Koulunkäynti sen sijaan muuttui huomattavasti. Lukion ykköset ja kakkoset siirtyivät etäopetukseen 16. päivä maaliskuuta, minä mukaan lukien. Etäopetuksessa koettiin myös ensimmäinen etäkoeviikko, joka oli vähintäänkin mielenkiintoinen. Etäopetuksesta palattiin kuitenkin koululle viimeisen koeviikon ajaksi 22.5. Kaiken kaikkiaan etäopiskelu sujui kuitenkin hyvin, kiitokset lukion opettajille ja rehtorille siitä. Korona-aikana en myöskään nähnyt kavereitani normaalisti, enkä päässyt salille. Mutta vaikka nyt onkin jo kesä, korona-aika ei suinkaan ole mennyt ohi. Eniten kaipaan tavallisen arjen rutiineja: koulussa käyntiä, kavereiden näkemistä ja kuntoilua. Nyt kesälomalla kuitenkin rutiinit alkaa palautua normaalimmiksi kesätöiden ja kuntosalien aukeamisen ansiosta.

Tehtävänannossa käskettiin kiteyttää Laitilassa asuminen pariin lauseeseen. Kaikki, ketkä tämän kaupungin blogia lukevat, ovat varmasti kuulleet lukuisia näkökulmia Laitilasta - aikuisilta. Mielestäni Laitila on juuri sopivan kokoinen kaupunki hyvällä sijainnilla. Kaikki toimii juuri niin kuin pitääkin, enkä keksi mitään suurta parannettavaa. Laitila on mainio kaupunki.