Helmikuun alun tervehdys Kappelimäen koulusta!

Tällä kertaa blogia kirjoittaa Annika Mattila, Kappelimäen koulun rehtori. Olen työskennellyt Laitilassa erityisluokanopettajana, luokanopettajana ja/tai rehtorina yhteensä jo 20 vuoden ajan Myllymäen, Kaariaisten ja Kappelimäen kouluissa.

Annika Mattilan blogikuva 1Väriä elämään!

Tammikuun viimeisen viikon aikana olemme viettäneet oppilaskuntamme organisoimaa väriviikkoa. Väriviikolla jokaisella arkipäivällä on oma värinsä, jonka mukaan sekä oppilaat että henkilökunta pyrkivät pukeutumaan. Viikon värit ovat olleet viikonpäivien alkukirjainten mukaan musta, turkoosi, keltainen, tummanvihreä ja punainen. On ollut mukavaa huomata miten tällaiset yhteiset teemaviikot – ja päivät innostavat väkeä, ja kuinka tärkeää osallistuminen yhteisiin juttuihin on!

Oppitunteja, palavereja, kokouksia, puhutteluja ja toimistohommia

Tällä viikolla olemme kuraattorin kanssa pitäneet syyskauden :) viimeiset rehtorin ja kuraattorin tunnit luokille. Tunneilla kävimme oppilaiden kanssa läpi syksyn kiusaamiskyselyn tulokset, juttelimme kiusaamisen ehkäisemisestä ja siitä, että kiusaamisen vastustaminen on meidän kaikkien yhteinen tehtävä. Lisäksi pohdimme koulun arvoja. Jokaisessa luokassa oppilaat äänestivät tärkeinä pitämiään asioita. Luokkien eniten ääniä saaneet arvoehdotukset toimitetaan vielä oppilaskunnalle, joka valitsee merkityksellisten asioiden joukosta koululle sopivan määrän yhteisiä arvoja. Nämä arvot kuvitetaan ja ne tulevat kaikkien nähtäville pääaulaan ja ruokalan aulaan.

Työviikkooni on kuulunut monia palavereja ja kokouksia. Olen tavannut henkilökunnan ja oppilaiden lisäksi huoltajia, harjoittelijoita, Hinku-työryhmän ihmisiä, Tyksin verkostoa, MLL:n mediakasvatuskouluttajan jne. Kansliassa olen tavannut joitain oppilaita myös puhuttelujen merkeissä.                     Annika Mattilan blogikuva nro 2                                             

Keskiviikkona koululla järjestettiin mediakasvatusoppitunteja 5.-6. luokan oppilaille sekä illalla mielenkiintoinen ja ajankohtainen Ruutujen lumo- vanhempainilta.

Lukuisten sähköpostien, Wilma-viestien, puhelujen vastaamisten ja lähettämisten lisäksi minulla on ollut suunnitelmissa tehdä tällä viikolla mm. Intro-perehdytysohjelman pohjia ja Kappelimäen koulun henkilökunnan koulutussuunnitelma tälle vuodelle. Työpäivät ovat olleet sen verran pitkiä ja täynnä ohjelmaa, että hyvistä aikomuksista huolimatta nämä onneksi ei-kiireelliset työt voi siirtää vielä eteenpäin.

Katse seuraavaan viikkoon

Kirjoittelen tätä blogitekstiä jo viikonlopun viettoon hiljentyneessä koulussa tammikuun viimeisenä päivänä. Näin perjantaisin teen viranhaltijapäätösten ym. paperitöiden lisäksi henkilökunnalle seuraavan viikon viikkotiedotteen, johon kerään kaikki tiedossa olevat seuraavaa viikkoa koskevat tiedotusasiat. Kuun vaihteessa teen oppilaille ja huoltajille Wilma-tiedotteen, jossa kerrotaan seuraavan kuun tapahtumista koulussa.

Helmikuun ensimmäisellä viikolla vietämme monialaista oppimiskokonaisuusviikkoa (MOK-viikkoa), jonka aiheena on tällä kertaa lukeminen. Monialaisella viikolla kaikissa oppiaineissa perehdytään viikon teemaan eri tavoin vaihtuvissa ryhmissä jopa luokka-asterajojen yli.  Samaan aikaan on myös valtakunnallinen sanomalehtiviikko, mikä sopii mainiosti teemaamme! Koululle on tilattu Turun Sanomat, Länsi-Suomi ja Laitilan Sanomat oppilaiden luettavaksi oppitunneilla.Annika Mattilan blogikuva nro 3

Eri luokka-asteilla on omat suunnitelmansa MOK-viikon toteuttamiseen.  Esimerkiksi kolmosluokilla on luvassa huikean hieno Harry Potter- teemainen viikko Potter-kirjojen parissa! Viikon alussa oppilaat jaetaan Lajitteluhatun avulla Tylypahkasta tuttuihin tupiin. Tuvat keräävät pisteitä viikon aikana mm. hyvästä käytöksestä ja tuntiaktiivisuudesta.

Mielenkiintoisia vierailijoita

Lukuviikkomme käynnistyy heti maanantaina lukion kakkosluokkalaisten lukuvierailulla. Lukuvierailulla lukiolaiset lukevat tarinoita ja satuja, kyselevät ja keskustelevat luetusta sekä vinkkaavat omia lapsuuden suosikkikirjojaan oppilaille. On todella hienoa, että lukion äidinkielenopettaja Katariina Mikkonen mahdollistaa meille tämän mukavan yhteistyön alakoulun ja lukion oppilaiden välillä lukuvierailujen merkeissä.

Tiistaina iltapäivällä saamme vieraita Rauman Lukosta. Vierailun teemana ovat terveelliset elämäntavat (ravinto, liikkuminen, lepo, reilu peli, koulunkäynti ja mielekäs tekeminen). Tilaisuudessa jaetaan myös nimikirjoituskortteja ja pelataan sählyottelu Lukon pelaajavieraiden kanssa.

Ensi viikkoa piristää vielä abiturienttien penkkariajelu koulun pihalla sekä lukion vanhojen ja meidän koulumme ekaluokkalaisten tanssi monitoimihallilla. Varppeen koulun 9.- luokan tyttöjen valinnaisliikuntaryhmä on opettanut ekaluokkalaisillemme tanssin, jonka ekat tanssivat yhdessä lukion vanhojen kanssa perjantaina. Kappelimäen henkilökunnan perjantaiaamu alkaa yhteisellä opettaja Minna Grönlundin vetämällä aamujoogalla ennen oppituntien alkua.

Lukuviikkoon liittyen koulussa vierailevat myös kirjailijat Marko Laihinen ja Iiris Suvitie. Isä ja tytär esittelevät yhteistyönä kirjoittamaansa teosta Kymmenestä metristä, kertovat kirjailijan työstä sekä vastaavat oppilaiden esittämiin kysymyksiin.

Monenlaista mukavaa ja innostavaa toimintaa on siis täällä koulussa taas luvassa!


Hyvää ja toivottavasti aurinkoista ja valoisaa helmikuuta kaikille!

31.1.2020

Annika Mattila


Julkaistu 3.2.2020