Kuinka moni pikkutyttö on haaveillut, että ”isona minusta tulee rakennusinsinööri”? En minäkään. Muistan senkin, kuinka ala-asteella kertotauluja päntätessä uhosin, etten ikinä lähde alalle, jossa tarvitaan matematiikkaa. Ja tässä sitä kuitenkin ollaan: Laitilan kaupungilla, teknisessä toimessa ja rakennusinsinöörin tehtävissä vastuualueenani kiinteistöt. Siis lasken ensi vuoden sisäistä vuokraa käyttäjille, arvioin kustannuksia ensi vuosien investoinneille ja kirjaan osavuosikatsausta varten budjetin toteumia. Kuka olisi arvannut?
Tehtäväni Laitilan kaupungilla on onneksi paljon muutakin kuin lukujen pyörittelyä. Se on myös suunnittelua, työmaakokouksia, tarjouspyyntöjen tekoa, raportointia, hankintoja, neuvotteluja ja esimiestyöskentelyä - toisin sanoen paljon papereita, puhelinsoittoja ja sähköposteja. Tässä työssä ei pääse sanomaan, että on yksitoikkoista ja rauhallista. Siitä pitävät huolen myös kiinteistöjemme käyttäjät. Priorisoidessamme palvelupyyntöjä joku tulee pettymään, mutta joku taas huokaisemaan helpotuksesta. Tämä työ on näin ollen monipuolista, mielenkiintoista ja aina haastavaa.
Koronan takia koulukiinteistöt ja kaupungintalo hiljenivät kevään aikana. Vauhditimme tästä syystä saneerausprojekteja Varppeen koulussa, Kappelimäen vanhassa koulussa ja Soukaisten koulussa sekä kaupungintalolla. Pääsimmekin aloittamaan töitä hyvissä ajoin ennen kesää ja samalla saimme käyttäjiin kohdistuneita häiriöitä reilusti vähennettyä. Jos muualla hidastuivat toiminnot, niin kiinteistöpuolella painoimme vain kaasua. Uusi Pähkinäpensaan päiväkotikin valmistui muiden projektien ohella. Kevät ja kesä olivatkin hyvin kiireistä aikaa. Onneksi saimme teknisen toimen pienellä porukalla jouhevasti sovitettua lomamme, jotta projektien eteneminen ei vaarantunut.
Syksyllä aloittelemme vielä muutamia saneeraushankkeita, mutta muuten minä keskityn jo ensi vuosiin ja aina vuoteen 2024 asti. Olemme rakentaneet lähivuosina paljon uutta, mutta myös korjanneet vanhaa. Painopiste tuleekin tulevina vuosina olemaan enemmän huollossa, korjausrakentamisessa ja erityisesti sisäilmaongelmien ratkaisuissa. Investointeja suunnitellessani pyrinkin ennaltaehkäisemään suurempia ongelmia kiinteistöissä kustannustehokkaasti ja vähentämään kaupungin kasvihuonekaasupäästöjä - Hinku-kunnassa kun vaikutan. Joskus yksittäisessä hankkeessa saavutetaan kaikki tavoitteet, silloin 1+1 on ehdottomasti enemmän kuin kaksi.
Ensi vuodeksi on tiedossa mm. kaupungintalon lvis-saneerausta ja Varppeen koulun kellarisaneerausta, joten tarjouspyyntöjen tekoa ja urakkaneuvotteluja on lähipäivien työlistalla. Mutta nyt onkin jo aika sammuttaa tietokone, lopetella työpäivää ja jatkaa rakentamista vapaa-ajalla, sillä mihin sitä seepra raidoistaan pääsisi.
Touhukasta syksyä!
Eva Nurmi
Rakennusinsinööri
P.S. Minut tunnistaa isosta punaisesta teemukista.
Julkaistu 31.8.2020