Uutisarkisto

Vihtorinkadun saneeraus alkaa

Julkaistu: 5.5.2023


Vihtorinkadulla aloitetaan viikolla 19 korjaustyöt, joiden aikana korjataan käyttöikänsä päähän tulleet vesi-, viemäri- ja hulevesilinjat. Urakkaan osallistuu kaupungin lisäksi Laitilan Lämpö Oy kaukolämpölinjojen saneerauksen osalta. Laitilan Lämpö Oy uusii jo 40 vuotta vanhan kaukolämpölinjan. Työalue on Vihtorinkatu välillä Kauppakatu – Keskuskatu. Kaivanto menee hieman Kauppakatu pidemmälle Eurantien suuntaan.Vihtorinkatu

Työt aiheuttavat haittaa liikenteelle ja autoilijoita kehotetaan käyttämään vaihtoehtoisia reittejä aina, kun se on mahdollista. Esimerkiksi ruokakauppa- tai kirjastoasiointia varten tulisi käyttää Keskuskadulta Kirkkotielle ja sieltä Kauppakadulle sijoittuvaa reittiä. Liikenteen keskittyminen tälle alueelle voi aiheuttaa ruuhkaisuutta, mutta kaupunki toivoo kuntalaisilta maltillista suhtautumista ja rauhallisuutta liikenteeseen. Jokaisen tulisi miettiä järkevästi käyttämänsä reitit, kulkutavat ja tilannenopeudet, niin asiointi keskustassa pysyy myös saneerauksen ajan kaikille mieluisana.

Vihtorinkadulla tulee kaivantojen kohdalla olemaan käytössä yksi kaista. Työalueella kulkee paljon raskasta työkalustoa ja työskentelee paljon työntekijöitä. Saneerauksen sujuvuuden kannalta on toivottavaa, että turhaa liikennettä ja liikkumista alueella vältetään edellä kuvatuin keinoin. Urakotisijana saneerauksessa on Maa- ja vesirakennus Lehto Oy.

Työn aikana on odotettavissa myös vedentoimituskatkoja, joista tiedotetaan erikseen etukäteen niitä kotitalouksia, joita se koskettaa. Myös kaukolämmön toimituksiin on odotettavissa lyhyitä jakelukeskeytyksiä, joista tiedotetaan etukäteen asianosaisia. Laitilan kaupungin sivuilla on myös reaaliaikainen häiriökartta, jossa kulloisetkin katkokset näkyvät (www.laitila.fi/hairiotiedotteet).

Saneeraus valmistuu syksyllä 2023.

Laitilan Lämpö muistuttaa mahdollisuudesta liittyä kaukolämpöön

Laitilan Lämpö uudistaa koko Vihtorinkadun kaukolämpölinjan samalla kun uusitaan vesi-ja viemäriverkosto. Laitilassa kaukolämpö on ympäristöystävällinen ja kilpailukykyinen vaihtoehto lämmitykseen.

Valtio avustaa yksityishenkilöiden omistuksessa olevien pientalojen siirtymistä öljylämmityksestä kaukolämpöön 4000 euron avustuksella. Avustusta haetaan ELY-keskukselta.

Ohjeet avustuksen hakemiseen: https://ely-keskus.fi/web/ely/oljylammityksen-vaihtajalle

 

Lisätietoja:

  • Niko Kryssi, Laitilan kaupungin vesihuoltopäällikkö, niko.kryssi@laitila.fi, puh. 040 6750790       
  • Mika Salo, Laitilan Lämmön toimitusjohtaja, mika.salo@vsv.fi, puh. 050-598 8614