Sivistysvaliokunnan kokous 25.8.2020

Julkaistu: 26.8.2020

Aamu- ja iltapäivätoimintaa on järjestetty Kappelimäen koulun tiloissa.

 

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTAAN OLLAAN PÄÄOSIN ERITTÄIN TYYTYVÄISIÄ

Sivistysvaliokunta kokoontui tiistaina 25.8.2020. Tiedoksi valiokunnalle oli annettu aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi lukuvuodelta 2019-2020. Kunnilla on perusopetuslain mukainen velvollisuus arvioida aamu- ja iltapäivätoimintaa ja julkistaa arvioinnin tulokset. Toimintaan on osallistunut noin 75 lasta ja arviointikyselyyn vastasi noin 40 % perheistä, joita toiminta kosketti.

Aamu- ja iltapäivätoimintaa on järjestetty kaupungin omana toimintana sekä Laitilan seurakunnalta ostettuna. Kyselytulosten perusteella toimintaan ollaan pääasiassa erittäin tyytyväisiä. Mukavimmat asiat vastaajien mielestä toiminnassa ovat kaverit, yhteinen toiminta ja henkilökunta. Kiusaamisen ehkäisyn kannalta on myös onnistuttu kiitettävästi. Kehityskohteiksi kyselyn perusteella nousevat muun muassa välipalojen terveellisyys, tilojen sopivuus ja toiminnallinen sisältö. Muun muassa retkiä ja aktiviteetteja, kuten leipomista, toivotaan lisää. Alkaneen lukuvuoden aamu- ja iltapäivätoiminnassa kehitystarpeet otetaan heti huomioon ja toteutetaan poikkeusolojen ohjeistukset huomioon ottaen.

 

Lisätiedot: sivistystoimenjohtaja Heli Kiertokari-Laitinen, heli.kiertokari@laitila.fi, puh. 050 518 0588