Uutisarkisto

Pop-up nuorisotila Nuokkiksen toiminta päättyy vuodenvaihteessa

Julkaistu: 30.8.2022

Pop-up nuorisotila Nuokkis on Laitilan kaupungin nuorisotoimen vuoden 2022 kokeiluhenkinen nuorisotila. Nuoret ovat toivoneet nuorisotalon aukioloaikojen laajentamista sekä nuorisotilalta parempaa sijaintia keskustan palveluihin verraten. Nuoret ovat olleet aktiivisesti mukana tilan toimintoja, kalusteita sekä käyttösääntöjä pohdittaessa. 

Nuorisotoimi on päättänyt nuorten kuulemisen perusteella palauttaa avoimen nuorisotilatoiminnan paloaseman-Nuokkarille vuoden 2023 alusta alkaen. Paloaseman nuorisotilalla on enemmän tilaa sekä sen myötä monipuolisemmat toimintamahdollisuudet.

 Nuokkiksen toiminta jatkuu totutusti aina joulutaukoon asti. Syksyn aikana nuorilla on mahdollisuus osallistua kevään 2023 toiminnan suunnitteluun. Paloaseman Nuokkari avataan tammikuussa 2023 vanhojen tuttujen, kuin myös uusien toivottujen toiminnallisuuksien myötä. Halloween-disko tullaan järjestämään syksyn -22 aikana paloasemalla.

Lisätiedot nuorisopäälliköltä noora.mantere@laitila.fi / 040 717 7817

Nuokkiksen lisätiedot ja aukioloajat Pop-up Nuokkis