Uutisarkisto

Liikkujan viikko saa kadut Laitilassa kukkimaan

Julkaistu: 15.9.2022

Katutaidetta tekemään on haastettu etenkin lapsi- ja nuorisoryhmiä. Kuva unsplash.com


Suomessa Motiva (valtion kestävän kehityksen yhtiö) koordinoi Euroopan liikkujan viikkoa, jota vietetään vuosittain syyskuussa. Laitilan kaupunki ottaa tänä vuonna osaa kampanjaviikkoon 19.-26.9. katutaiteen keinoin. Teemaksi kaupunki on Motivan kampanjamateriaalista ottanut ajatuksen ”Kukkivat kadut”. Viikon aikana taiteillaan ympäristöystävällisin liiduin ja maalein kukkia, eläimiä ja muita hahmoja piristämään kaduilla liikkujia ja kiinnittämään huomiota jalankulkuväyliin. Kaupunki on katutaiteen tekijöiksi haastanut varhaiskasvatuksen ryhmät, koulut, partiot ja muut paikalliset yhdistykset sekä nuorisovaltuuston edustajat ja laitilalaiset nuoret kaupungin nuorisotoimen kautta. Katutaide tulee kukkimaan ainakin Koulutien ja Suopellontien kevyenliikenteenväylillä.

Katutaiteen tekemistä ja kampanjaviikon edistymistä koordinoi "Laitilan keskustan kestävä kehitys"-hankkeen projektipäällikkö Antti Maantiehinno. ”Euroopan liikkujan viikolla kiinnitetään huomiota arkisiin liikkumisvalintoihin ja niiden vaikutuksiin. Liikkujan viikolle haluttiin Laitilassa nyt osallistua, koska se kytkeytyy niin itse vetämäni hankkeen aiheeseen eli Laitilan keskustan kehittämiseen että kaupungin pidempiaikaisiin HINKU-periaatteisiin ja kasvihuonepäästöjen vähentämiseen”, kertoo Maantiehinno.

 

Lisätietoja: projektipäällikkö Antti Maantiehinno, puh. 040 756 9695, antti.maantiehinno@laitila.fi