Uutisarkisto

Kaupungin blogi ei hiljene kesälläkään

Julkaistu: 3.7.2020


Laitilan kaupunki aloitti blogikirjoitusten julkaisun vuoden alusta alkaen. Kirjoittajina kaupungin blogilla ovat toimineet kaupungin viranhaltijat ja työntekijät. Kirjoitusten teemana on ollut avata lukijalle sitä, mitä omalla työpöydällä on ja minkä asioiden kanssa kirjoittaja on työssään tekemisissä. Kesän koittaessa blogi on saanut sisältöönsä uutta väriä, kun kaupungin palkkaamat kaksi kesäsomettajaa ovat myös tarttuneet blogin kirjoittamiseen.

Kesäsomettajien kirjoituksissa on kerrottu oman työn sisällöstä, mutta he ovat julkaisseet kirjoituksia esitellen myös omia lempikohteitaan Laitilasta. Parasta Laitilassa -blogikirjoituksissa kesäsomettaja Mette esitteli Kustaa Hiekan lukutupaa, Särkijärven uimarantaa ja Lehtoniemen leirikeskusta. Heinäkuussa pestissä toimivan Ilmarin Parasta Laitilassa -kohteet julkaistaan heinäkuun aikana.

Nettisivujen analytiikan perusteella kaupungin blogi on herättänyt kiitettävästi kiinnostusta ja parhaimmillaan yksittäinen blogikirjoitus on saanut lähes 400 vierailua sivulla. Blogikirjoitusten julkaisu on aikataulutettu vuoden loppuun asti ja vuoden 2020 aikana blogikirjoituksia on tulossa vielä 23 kappaletta. Blogikirjoitukset ja tulevien kirjoitusten aikataulu löytyvät nettisivuilta www.laitila.fi/laitila-info/laitilan-kaupungin-blogi.