Kasvomaskien jakelu Laitilassa

Julkaistu: 25.8.2020


Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos (THL) on antanut sairaanhoitopirimme alueella suosituksen kasvomaskien käytöstä toisten ihmisten suojaamiseksi tilanteissa, joissa turvallista välimatkaa ei voida pitää. Uusi koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana, kun sairastunut henkilö yskii, aivastaa, puhuu tai laulaa. Kasvomaskin asianmukainen käyttö voi vähentää tartuntoja estämällä pisaroiden leviämistä ympäristöön.  

Edelleen on ensiarvoisen tärkeää huolehtia 1-2 metrin turvavälistä, pestä kädet riittävän usein saippualla ja yskiä/aivastaa hihaan tai kertakäyttöliinaan.

Kasvomaskin käyttöä suositellaan seuraavissa tilanteissa ja seuraaville henkilöille:

  • Joukkoliikenteessä yli 15-vuotiaille, jossa lähikontakteja ei aina voida välttää.
  • Koronavirustestiin hakeutuvat henkilöt matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
  • Riskialueelta Suomeen saapuvat matkustajat heidän siirtyessä maahantulopisteeltä karanteeniin tai jos heillä on karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella. 

Kasvomaskia voi edelleen käyttää myös muissa tilanteissa, jos turvavälien pitäminen on mahdotonta.

Valtioneuvoston linjauksen mukaan jokaisen kaupunkilaisen tulee hankkia tarvitsemansa maskit ostamalla tai valmistamalla ne itse. Laitilan kaupunki jakaa kaksi pestävää kangasmaskia vähävaraisille ja haavoittuvassa asemassa oleville henkilöille. Niille, joilla ei ole mahdollisuutta maskien pesuun, on myös saatavilla kertakäyttöisiä maskeja. Jakelun yhteydessä saa kirjalliset kasvomaskin käyttöohjeet.

Jakoajat- ja paikat:

  • perjantai 21.8.2020 klo 12-14, Laitilan terveyskeskuksen parkkialue, Sairaalantie 8
  • tiistai 25.8.2020 klo 15-17, Laitilan terveyskeskuksen parkkialue, Sairaalantie 8
  • perjantai 28.8.2020 klo 12-14, Laitilan terveyskeskuksen parkkialue, Sairaalantie 8
  • maanantaista 31.8. alkaen kasvomaskeja jaetaan Laitilan kaupunginkirjastossa (Kauppakatu 5) kirjaston aukioloaikoina niin kauan kun maskeja riittää. Kirjaston aukioloajat voit tarkistaa kirjaston sivuilta.